Kauppahallin yrittäjien pompottelu lopetettava

Olen ihmeissäni seurannut Oulun kauppahallin remontin ”kirjavia” vaiheita. Kaikissa niissä kaupungeissa, sekä Suomessa että muualla maailmassa, joissa on kauppahalli tai jopa useampia, kauppahallit ovat suosittuja niin paikallisväestön kuin matkailijoiden keskuudessa....

Vetoa ja pitoa koko Ouluun

Oulussa järjestettiin muutama viikko sitten jo kahdennentoista kerran kaupunkisuunnitteluseminaari. Teemana oli Vetoa ja pitoa asumiseen Oulussa! Jotta koko Oulussa olisi jatkossakin vetoa ja pitoa, tulee eri alueilla olla tarjolla asuntoja ja palveluita erilaisiin...

Kyläpolitiikkaa vai hyvää politiikkaa?

Valtuutettu Mikko Salmi kirjoitti erittäin ylimielisen kirjoituksen 7.8.18 julkaistussa FORUM24 lehdessä. Ensin ajattelin, että en tuhlaa aikaa enkä mustetta moiseen kirjoitukseen, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa, kun niin monet kirjoituksesta tyrmistyneet...